Alan olla aika loppu tätä yksin ja eristyksissä kököttämistä, etäilyä ja kontaktien välttelyä. Kaipaan yhteyden kokemista muihin ihmisiin sekä yhdessä tekemistä. Läheisyydestä ja koskettamisesta puhumattakaan! Toisiko rohkea asenne muutosta arkeen?
Ohikiitävät yhteyden hetket
Pyöräilin hiljattain lapsen ohi ja vilkutin spontaanisti hänelle. Lapsi huomasi minut, hän katsoi minua silmiin, välillemme syntyi yhteys ja hän vilkutti takaisin. Niin yksinkertaista, helppoa ja kaunista. Ja miten hyvä fiilis tästä kohtaamisesta syntyi!
Edelleen fiilistelen tapahtumaa, vaikka siitä on jo useampi päivä. Uskomatonta miten helposti pelkkä mielikuva vilkuttamistilanteesta saa aikaan hyvän olon kokemuksen, josta käsin on kevyempää jatkaa etätyöskentelyä. Kuten juuri nyt, yksin kotona ja pelkästään koneen ääressä.
Rohkea asenne kohtaamisiin
En ole yksin yhteydenkaipuuni kanssa. Ystäväni postasi Helsingin Lauttasaaren Facebook-sivuille, että hän haluaisi luoda moikkaamisen kulttuuria saarellemme.
Yleensä olen lenkkeillessäni luonut (hymyillen) katsekontaktia vastaantulijoihin. Nyt laitoin ystäväni innostamana isompaa vaihdetta sisään ja olen kokeillut nyökkäämistä, silmien räpäyttämistä (kummankin – ei flirttailutyyppistä yhden silmän iskua – vaikka sitäkin voisi leikkimielellä soveltaa sopivissa paikoissa) ja moikkaamista.
Vaikka vastaanotto on ollut toistaiseksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta laimeaa, on positiivinen aikomus ja uusi asennoituminen piristänyt mieltä sekä luonut iloa.
Luodaan uutta yhdessä
Asia on mulle sen verran merkityksellinen, että innostan sinut mukaan luomaan kulttuuria missä voimme yhdessä luoda toisiimme turvallisen ja hyvinvointia vahvistavan yhteyden – vaikka sekunneiksi kerrallaan!
- Nyt haluankin innostaa sinua luomaan päivittäin yhteyden yhteen vastaantulijaan ulkona – oletko mukana!?
Moikataan kun tavataan!
P.S. Turvallisuus ennen kaikkea, huomioidaan turvavälit ja suositukset totta kai.
