Kun arjen yhteistyö muuttuu taisteluksi
Eron jälkeen lapsen asioista pitäisi voida sopia yhdessä – mutta joskus yhteistyö alkaa murentua.
Huoltokiusaaminen voi näkyä esimerkiksi päätösten tekemisen estämisenä, tiedonkulun rajoittamisena, toistuvina viranomaisilmoituksina tai lapsen arjen kontrolloimisena arkipäivän pienissä yksityiskohdissa.
Toisinaan toisen vanhemman sanomisia ja tekoja tulkitaan pahantahtoisesti ja häntä saatetaan mustamaalata toisessa kodissa – silloin yhteinen luottamus katoaa.
Kun lapsen tapaamisia ja yhteydenpitoa rajoitetaan tai ne estetään pitkäksi aikaa, puhutaan lapsen vieraannuttamisesta.
Tutkimusten mukaan ilmiö on vakava ja yllättävän yleinen: jopa joka viidennessä riitaisassa huoltoriidassa esiintyy vieraannuttamisen piirteitä (THL, 2023).
Vieraannuttaminen on tunnistettu psykologisen väkivallan muodoksi, joka voi heikentää lapsen turvallisuuden tunnetta ja ihmissuhdetaitoja vielä aikuisuudessa (Itä-Suomen yliopisto, 2024, Tampereen yliopisto, 2021).
Tervetuloa mukaan voimavaroja vanhemmuuden vaikeuksiin -ryhmään
Ratkaisukeskeinen ryhmäcoachingprosessi huoltokiusaamista ja vieraannuttamista kokeneille.
Yhdessä etsimme keinoja toipumiseen, tasapainoon ja uudenlaiseen vanhemmuuden voimaan.
- 5 Teams-etätapaamista (á 1,5 h)
- Päivät: 3.12., 10.12., 17.12., 14.1. ja 21.1. klo 17:30
- Luottamuksellinen max 6 hengen pienryhmä
- Hinta: hyvätuloiset 300 €, keskituloiset 200 €, pienituloiset 100 €
Ensimmäisellä tapaamisella olen ryhmän tukena prosessin suunnan ja tavoitteiden hahmottamisessa.
Matkan varrella tuemme toinen toisiamme kohti parempaa arkea – lempeästi, ilman pakottamista.
Tilan antaminen, hyväksyntä ja myötätunto ovat kuin hyvät retkisaappaat tällä reissulla.
Teemat:
- Oma tarina ja tilanne
- Tunteet ja turvallinen ilmaisu
- Hyväksyntä, itsemyötätunto ja irti päästäminen
- Kommunikaatio, rajat ja vastuullinen toiminta
- Oma voima, tulevaisuus ja käytännön työkalut
Tämä ryhmä sopii sinulle, jos:
- Toimintakykysi arjessa on riittävä
- Haluat vahvistaa voimavarojasi ja löytää selkeyttä
- Olet valmis sitoutumaan prosessiin itsesi ja läheistesi vuoksi
(Ryhmä täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.)
Lasten hyvinvointi ja heidän oikeutensa turvalliseen suhteeseen molempien vanhempien kanssa ovat minulle sydämenasioita.
Olen nähnyt huoltokiusaamisen ja vieraannuttamisen vaikutukset läheltä – sekä ystävien kokemusten että yli 15 vuoden asiakastyöni kautta.
Tämä ryhmä on tilaisuus löytää toivoa, yhteyttä ja keinoja uuteen alkuun.
Edelliset ryhmät ovat saaneet osallistujilta lämpimät suosittelut.